Paperihattu piti avointa animaatiotyöpajaa Ilmiö -festivaaleilla 24.7.2010 Turussa. Festariyleisö teki luovia liikekokeiluja pitkin päivää, materiaaleina mm. muovailuvaha, viereisestä Underground Haircut -kampaamopisteestä löytyneet hiukset ja maasta noukitut luontokappaleet. Päivän aikana syntyneet animaatiot pyörivät myöhemmin illalla elektrolavan screeniltä musiikin visualisointeina.
MorePaperihattu animoimassa Vähätorilla perjantaihin asti. Valmis animaatio esitetään ravintolalaiva Lululla lauantaina 5.6. klo 20-24.
MorePaperihattu osallistuu kesäkuussa Olohuone -kaupunkifestivaaleihin Kaupungin varjot -animaatiotapahtumalla. Kaupungin varjoissa kurkistetaan Turun keskustan kaduille ja kujille, jonne aurinko maalaa varjoilla uusia maailmoja. Teos koostuu tapahtuman aikana kuvatuista animaatiokohtauksista, joiden toteuttamista kaupunkilaiset voivat seurata. Kaupungin varjot esitetään valmiin elokuvan muodossa tapahtuman päätösklubilla.
MoreLue lisää Paperihatun animaatiotapahtumasta täältä. Kuvat: Olli Laamanen
Morela-su 5.-6. syyskuuta klo 12-17 Turun seudun taitelijat ja taideyhteisöt järjestivät syyskuussa 2009 Kulkulupa-tapahtuman, jossa turkulaiset pääsevät tutustumaan paikallisten taiteilijoiden työskentelyyn ja työtiloihin. Taiteilijayhdistys Artagon, jonka tiloissa Paperihatun taiteilijat työskentelevät, oli auki yleisölle molempina päivinä kahdestatoista viiteen. Paperihattu esitti jäsentensä tekemiä animaatioita koko tapahtuman ajan yleisölle. Työhuoneella toimi myös nukkeanimaatioapaja, jossa Antti Laakso ja Olli [...]
More20-26.7.2009 Paperihattu esittää: Taikaikkuna Animaatioita kaupungilla! Kesäisessä Turussa voi tulla vangituksi osaksi animaatiota. Kaupunkinäkymät ikuistuvat erikoisella tavalla, kun Animaatio-osuuskunta Paperihattu tulee keskelle kaupunkia tekemään animaatiota. Kaupungille ilmestyy vanhoja ikkunoita, joihin animaatiotaiteilijat improvisoivat maalaten, piirtäen ja muovaillen. Kaupunkimaisemasta ja siinä liikkuvista ihmisistä tulee osa animaatiokuvaa ja ikkunan läpi nähdyt muodot ja tapahtumat voivat vaikuttaa siihen, mitä [...]
More